perjantai 29. tammikuuta 2016

Mineraalin rikastus

Yleistä

Rikastus on menetelmä, jossa aineen rikastusastetta jonkin sisältämänsä komponentin suhteen nostetaan. Tämä tapahtuu yhdistämällä toisistaan matalamman ja korkeamman rikastusasteen jakeet. Kaivosteollisuudessa rikastuksella viitataan arvomineraalien erotusprosessia malmista. Erotusmenetelmät voivat perustua mineraalien eroihin pintaominaisuuksissa, magneettisiin ominaisuuksiin, sähköisiin ominaisuuksiin tai ominaispainoeroihin.

Rikastusmenetelmiä

Vaahdotusrikastus

Rikastettava aines, esimerkiksi rikkihappo- tai selluloosatehtailta tuotu pasutusjäte, sekoitetaan veteen. Seos pumpataan rikastusaltaaseen, jonka pohjasta lasketaan paineilmaa sekaan vieri vieressä olevista pienistä rei'istä. Seoksen vaahdottuaessa mineraalit kohoavat nesteen pinnalle vaahdon mukana.

Ominaispainoeroihin perustuvat menetelmät

Esimerkiksi kullanhuuhdonta perustuu kullan ja sivukiven väliseen ominaispainoeroon. Myös erilaisia spiraaliseparaattoreita ja ravistuspöytiä käytetään sivukiven ja metallin erottamiseen.

Magnetismiin perustuvat menetelmät

Magneettiset metallit, kuten rauta erotetaan malmista magneettisella rikastuksella. Tehokas erottamisprosessi edellyttää malmin murskaamista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti